Vesod maalaa Turkuun kaksiosaisen muraalin

Arvostettu kuvataiteilija Vesod toteuttaa ensi kuussa Turun Runosmäkeen kaksiosaisen muraaliteoksen. Lumoava teos levittäytyy kahden kolmikerroksisen asuintalon vierekkäisiin päätyseiniin. Teokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Suomessa harvinainen tuplamuraali syntyy osoitteeseen Runosmäenkatu 2.

Vesod on tunnettu abstraktista tyylistään, jossa hän yhdistelee graffitin muotokieltä, futuristisia elementtejä ja geometrisia kuvioita. Italiassa syntynyt taiteilija on löytänyt oman eksaktin tyylinsä kokeilemalla rohkeasti uutta. Hän on opiskellut yliopistossa matematiikkaa ja historiaa, ja ammentanut näistä aineksia taiteeseensa. Vesodin tarkkoihin siveltimenvetoihin ja harmonisiin väreihin perustuvat teokset leikkivät ajalla, paikalla ja lukemattomilla symbolisilla ulottuvuuksilla.

Runosmäen teos tehdään osana valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys. UPEA17 levittäytyy ympäri Suomen toteuttaen tyyliltään vaihtelevia, korkealuokkaisia taideteoksia mitä erilaisimpiin kohteisiin.

Turkuun uusia muraaliteoksia on UPEA17-festivaalin myötä suunnitteilla kaikkiaan kolme. Aiemmin julkaistu suomalaisen Jussi TwoSevenin maalaus syntyy seitsemänmetriseen tornirakennelmaan Varissuolle. Turun kolmas teos julkaistaan lähiviikkoina.

UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin aikana toteutetaan tänä vuonna yli 20 pysyvää muraaliteosta 14 suomalaiskaupunkiin. Mukana on useiden kerrostalojen teossarjoja, kokonaisen talon peittävä teos sekä Pohjoismaiden korkein muraali 50 metriin kohoavissa tehdassiiloissa. Mittakaavansa vuoksi UPEA kirii jo toisena vuotenaan maailman keskeisimpien kaupunkitaidetapahtumien joukkoon. Festivaalin tapahtuma-aika on 1.–24.9.2017.

Runosmäen teoksen toteuttamisessa ovat mukana Turun kaupunki, Visit Finland, Tikkurila, Taike ja dripit.fi.

 

Lisätietoa taiteilijasta:

http://www.vesod.com